Mietin ja harmittelin tässä kun en mitään ole saanut aikaiseksi (vaikka kerrankin olisi aikaa ollut) tämän oloni takia!  Sitten valokuvia laittaessani tajusin, että olenhan jotakin tehnyt... Lauantaina leivoin kuopuksen kanssa! Kyllä se kestikin ennenkuin sen sain aikaiseksi; kolme viikkoa sitten syyslomalla poikani pyysi, josko leivottaisiin. Silloin ostin kyllä aineet ja oli ne pari kertaa pöydällä valmiina, mutta minulla ei vain ollut voimia aloittamiseen!! Kyllä sydämeeni silloin sattui, kun jouduin tuottamaan pojalle pettymyksen! Jos murrosikäinen poika pyytää äidiltä, että leivotaanko, niin mielestäni se on iso asia ja hän olisi ansainnut sen silloin kun sitä pyysi... Mutta nyt se on kuitenkin siis tehty ja tässä tulos: